Hyvää joulua kaikille!
Jouluaaton saimme viettää Melbournessa. Ennen joulun viettoa kävimme ajelemassa great ocean road:n ja tutustuimme Melbournen keskustaan. Eipä tuo joulu oikein tuntunut joululta kun ulkona +25 astetta lämmintä, aurinko paistoi ja suku oli toisella puolella maapalloa. Loppu joulun aika ja uusi vuosi vaihtuukin sitten Sydneyssä.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Melbourne & Great ocean road, Australia
maanantai 15. joulukuuta 2014
Tasmania, Australia
Olipas se onni, että saimme vinkin käydä Tasmaniassa. Se oli todella kaunis saari, missä oli todella paljon kohteita, joita halusimme nähdä. Tässäpäs muutamia niistä.
maanantai 8. joulukuuta 2014
Sunshine coast, Gold coast & Brisbane
Autolla tuli rullailtua itärannikolla, missä maisemat olivat upeat. Biitsien lisäksi kävimme muutamassa luonnonpuistossa sekä jokiristeilyllä. Oli mahtava, että oli oma auto, millä pystyi kätevästi liikkumaan paikasta toiseen. Liikenne oli aika rauhallista ja sujuvaa.
Täällä joulun odotus on jo pitkällä ja joulupukkeja onkin näkynyt jokaisessa ostoskeskuksessa. Konsta on ollutkin ihan fiiliksissä :-)
Noosa lake, Sunshine coast (Hotellilla)
Sunshine beach
Noosa lookout
Noosa National park
Noosa National park
Edelleen puistossa
Sunshine coast
Moolooba, Sunshine coast
Surfers Paradise beach, gold coast
Surfers paradise
Burleigh National park
Puistosta näki surfers paradiseen
Pyörät vuokrattiin kolmeksi päiväksi. Olemme surfers paradisessa menossa joki risteilylle.
Konsta ja minä, takana surfers paradise
Koko perhe
Kauniilla paikalla taloja
Suuressa outlet kylässä pääsi Konsta jututtamaan joulupukkia.
Ostoskeskukset ovat kauniisti koristeltu.
Brisbane, lookout