tiistai 30. syyskuuta 2014
Hiroshima/Fukuoka/Kumamoto
torstai 18. syyskuuta 2014
Kyoto&Nara
Kyotossa pyöräilimme kultaiselle Kinkakuji temppelille ja kävimme päiväreissun Narassa tutustumassa Japanilaistyylisiin puistoihin.
Morioka
Moriokassa sattui olemaan festivaalit ja maisemat vaikuttivat hienoilta, joten päätimme pyörähtää siellä.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Osaka/Nagoya
torstai 4. syyskuuta 2014
Shanghai
Kävimme moneen otteeseen ostoskadulla people's squarellä missä ihmisiä oli paljon samoin shoppailupaikkoja. Kyllä olisi mieli tehnyt shopata vaan ei ku reppuun ei vaan yksin kertaisesti mahdu enää mitään.
Kävimme myös katsomassa mereneläimiä aquariumissa, mistä löytyikin paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Konsta varsinkin oli täpinöissään kun näki livenä niin paljon eri kalalajeja. Jokaisen turistin täytyy käydä shanghaissa ollessaan ihailemassa the bund ja varsinkin illalla se on upea näky. Ennen Japaniin lähtöä Aapo ja Konsta kävi hurjasteleen maglevillä 430km/h.
Peking
Ja vihdoin suurkaupungin humussa, mistä löytää muutakin kuin kiinalaistaruokaa. Suomessa kiinalainenruoka ei ole lähellekään sitä mitä se oikeasti on. Meidän makuumme se ei sopinut lainkaan, joten oli ihan mahtavaa saada pizza hut:in pitsoja :)
Kävimme katsomassa kielletty kaupunki (forbidden city), tempel of heaven ja kiinan muuri.
Zhangjiajie
Tämä paikka oli alunperin se miksi Kiinaan haluttiin lähteä, mutta vähäksi katselu jäi, koska koko poppoo sai ruokamyrkytyksen. Pelastus oli hotellin henkilökunta, joka piti meistä todella hyvää huolta. Ennen sairastumista kerkesimme kuitenkin käydä katsomassa luolan yellow cave tai jotain, mikä oli erittäin vaikuttava. Luola oli taitavasti valaistu ja nähtävää oli paljon. Sitten viimeisenä päivänä kävimme itse pääkohteella eli Tianmen mountainilla. Sinne mentiin kaapelikärryllä, minkä kyydissä sai istua noin puolisen tuntia ja ihailla ympärillä avautuvia maisemia. Ylhäällä kävimme lasipolulla käveleskelemässä.
Yangshuo
Erittäin kaunis pikku kaupunki, jossa oli paljon elämää. Pääkadulla oli paljon erilaisia myyntikojuja, joista sai niin matkamuistoja, elintarvikkeita sekä vaatteita. Kaupungissa oli paljon erilaisia ravintoloita, joista kyllä sai ruokaa joka makuun. Täällä teimme myös pyöräilyretken jokirantaa pitkin. Mukavaa oli eikä edes vesikuuro haitannut matkaa, päin vastoin virkisti.