Bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden, kun konsta pääsi vauhtiin muiden poikien kanssa ja tuntui mahdottomalta saada hänet rauhoittumaan, koska olihan se niin mukavaa esittää muille. Raasulla taitaa olla vähän ikävä ikäisiään leikkitovereita. Matkan jälkeen nousimme bussista vesisateen keskelle ja olikin aika aloittaa patikointi, mikä olikin melkein pelkkää nousua liuskekiviä pitkin. Eikä siinä vielä kaikki, kun konsta päätti ettei hän jaksa kävellä vaan häntä pitää kantaa ja niinhän me kannettiin. Vaan itse paikka oli henkeä salpaava ja kaiken sen vaivan arvoista. Hotellihuoneemme näkymä oli hienompi mitä olimme kuvitelleetkaan ja se rauhallinen tunnelma mikä välittyi paikasta sai meidätkin pysähtymään ja olemaan vain. Tulihan siellä sitten kierreltyä eri näköalapisteitä ja ihailtua maisemia. Konstalla mielessä oli riisipeltojen kastelujärjestelmä mitä piti käydä läpi moneen kertaan. Monenlaisia putkiakin konsta löysi matkan varrelta ja olisi niitä mukaankin ottanut jos vain olisimme antaneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti